maanantai 3. toukokuuta 2021

Pinnan alla, yhdessä tyrskyissä ja joutsenlammella

Lapuan taidekoululla on ollut hieno kevätkausi!

Koronasta viis tai ehkä sen sisuunnuttaminakin olemme taidekoulussa ahkeroineet täysillä vuoden ajan kuvataiteen, käsityön, tanssin ja teatterin parissa. Taiteen harrastaminen on pitkäjänteistä puuhaa ja se vaatii niin istumalihaksia kuin muutakin poweria, harmaitten ja vehreämpien aivosolujen käyttöä ja ihan oikeaa työntekoa, että tuloksia saadaan aikaan. Mutta mitään emme tee otsa kurtussa ja väkipakolla, vaan kokeillen, innostuen, onnistuen ja joskus epäonnistuenkin, luovuudella ja rakkaudella. Ja kevätkaudella on mahtavaa, kun opittua ja vuoden mittaan valmistunutta saadaan esitellä isommastikin. 

Taidekoulun näyttely Pinnan alla ilahdutti ja sykähdytti kävijöitä Patruuna-galleriassa huhtikuussa:







Teatteritaide ja tanssitaide tekivät yhteistyöprojektin Lapuan musiikkiopiston kanssa nimellä Yhdessä tyrskyissä ja siitä päästään nauttimaan videon muodossa lähiviikkoina. Teatteritaiteen oppilaat seikkailivat viikinkeinä ja merirosvoina ja videolla mukana ovat satubaletti-ryhmät, alkeisbaletti-ryhmät ja baletti 1 ja 3- ryhmät. Musiikkiopiston oppilaat soittivat live-musiikkia sekä tansseihin että teatteriesityksen taustalle ja mukana esityksessä oli jopa yksi pianistin oma sävellys! 




Taidekoulun balettiryhmien (2-6) kausi huipentui vappuviikonloppuna Joutsenlammella. Rajoitusten vuoksi tanssit kuvattiin ja teos nähdään siis myöskin videon muodossa. Lapuan teatteri mahdollisti mahtavan esiintymispaikan ja hieno valaistus saatiin Hanne Pietilän luomana. 




Taidekouluun ilmoittautuminen käynnistyy uusien oppilaiden osalta 6.5. Oletko sinäkin ensi vuonna oppimassa uutta kanssamme ja toteuttamassa ihania taide-elämyksiä ja esityksiä?