maanantai 29. marraskuuta 2021

Varjojen tanssia

 Lapuan taidekoulun syksyn uutuuskurssina toteutettiin monitaiteinen Varjojen tanssia- kurssi. Oppilaat valmistivat kurssin aikana varjoteatteriesityksen, jonka he itse käsikirjoittivat, suunnittelivat tanssiosiot ja valmistivat tarvittavan rekvisiitan, lavasteet ja taustaheijastukset. Kurssin lopussa pohdittiin eri taidelajeja ja monitaiteisuutta mm.näin:


“Erilaisia taiteita ovat tanssin lisäksi ainakin musiikki, kuvataide, runous ja sirkustaide. Niissä yhteistä on että kaikissa saa ilmaistua itseään.”


“Lapuan taidekoulussa voi opiskella tanssia (pääasiassa balettia), kuvataidetta, jossa ainakin maalataan, piirretään ja tehdään erilaisia kuvanveistoon liittyviä töitä. Lisäksi taidekoulussa on käsityötaide ja teatteritaide. Mediapuolelle tehdään video- ja valokuvaukseen liittyviä töitä ja totta kai kuvataan ja videoidaan mahdollisuuksien, tarpeiden ja töiden mukaisesti.”


“Monitaide tarkoittaa useita taiteenaloja tavanomaisesta poikkeavalla tavalla yhdistävää toimintaa. Monitaide on usein kokeellista taidetta.”


“Oli mielenkiintoinen kokemus opiskella monitaiteisesti, koska siinä pääsi kokeilemaan paljon erilaisia asioita ja heittäytymään täysillä uusia asioita kokeillessa. Monitaidetta tehdessä piti olla luova ja ja osata improvisoida tarpeen tullen. Kurssin aikana opin lisää avoimuutta uusille asioille sekä luovuutta.”


“Kurssin aikana opin lisää improvisaatiota, luovuutta sekä avoimuutta uusille asioille.”






Kuvat ovat "Nuotiolla"- esityksestä lastenoikeuksien päivänä 20.11.2021 Taidekoulun valot- tapahtumassa.


lauantai 13. marraskuuta 2021

Taidekoulun valot 2021

Taidekoulun valot syttyvät loistamaan lastenoikeuksien päivänä 20.11.2021 Vanhassa Paukussa. 

Lapuan taidekoulun kuvataiteen opiskelijat ovat valmistaneet tapahtumaan paperilyhtyjä. Lyhtyjen kuva-aiheet ovat oppilaiden keksimiä, musteella ja vesiväreillä piirrettyjä ja maalattuja. Oppilaat ovat käsitelleet lyhdyn paperin pellavaöljyllä, jolloin valo pääsee kuultamaan siitä läpi. Visuaalisten taiteiden varhaisiän opintojen 5-7-vuotiaat, Taidetaikurit ovat maalanneet lasipurkeista pieniä tuikkulyhtyjä.


Visuaalisten taiteiden, kuvataiteen ja käsityön nuoret oppilaat ovat tehneet keramiikan työpajassa Majakoita savesta muovaillen. Alla olevassa kuvassa työt ovat menossa polttoon.


Piirustuksen- ja maalauksen työpajan nuoret ovat toteuttaneet suuren vihreän tulta syöksevän lohikäärmeen sekä muita läpikuultavia kollaaseja Paukun sisäänkäynnin ikkunaseinälle. Idea lohikäärmeeseen nousi Paukun toimijoiden vuoden tuli-teemasta, sekä kierrätysmateriaalista (vihreistä kalvoista),  jotka taidekoulu sai taannoin lahjoituksena POP-pankilta. Visuaalisten taiteiden opiskelijaryhmä on luonut teoksen melko itsenäisesti ryhmätyönä.

Tanssitaiteen teemaopinnoissa on monitaiteisella Varjojen tanssia-kurssilla valmistettu tanssiva varjoteatteriesitys, jossa nuotiolla kerrotut tarinat heräävät eloon. Tanssioppilaat ovat päässeet itse käsikirjoittamaan ja suunnittelemaan esityksen sekä valmistamaan esityksessä käytettävää rekvisiittaa ja lavastusta.

Tanssioppilaiden esityksiä nähdään tapahtumassa myös esityksessä Taikalamppu. Pitkän tauon jälkeen oppilaat pääsevät taas tanssimaan yleisön eteen. Muutama perhonen voi kutkuttaa vatsan pohjaa, kun ei tanssitakaan vain kameralle ja omalle balettiryhmälle.

Baletti 5 ja 6- ryhmät ovat päässeet kokeilemaan myös heille uutta taidelajia, valomaalausta. Näitä töitä on esillä Paukun sisällä tiedotuspaneeleissa ja heijastettuna pimeän aikaan Pajakappelin seinälle.