keskiviikko 26. elokuuta 2020

Taidekoulussa juhlittiin päättötodistuksen saaneita

 Koronakevät pakotti luopumaan suuremmista juhlasuunnitelmista, ja tästä syystä päättötodistuksen saajia juhlittiin pienimuotoisesti lauantaina 22.8.2020.
Päättötodistuksen sai kaikkiaan 16 taidekoululaista kuvataiteista ja käsityöstä. 
Vaikka juhliminen toteutui hieman poikkeuksellisin järjestelyin turvaetäisyyksineen ja osallistujien määrää rajoittaen, oli todistustenjakotilaisuus ruusuineen ja kakkukahveineen lämminhenkinen ja arvokas.

Taidekoulussa annettava taiteen perusopetus on kuin talon rakentamista. Liikkeelle lähdetään perusasioista kivijalkaa rakentaen. Kun kivijalka on vahva ja tukeva, voi siihen alkaa rakentaa yhä uusia kerroksia luottaen siihen, että perusta kantaa. Taitojen karttuessa voi rakennukseen tehdä uusia huoneita, torneja ja upeita yksityiskohtia. Jokainen talo on erilainen, tekijänsä näköinen, ja kuten talon rakentamisessa yleensä, valmista ei tule koskaan, aina voi tehdä muutoksia, parannella ja kehittää.

Taidekoulussa opitaan menetelmiä, tekniikoita, erilaisten välineiden käyttämistä, taiteen ilmiöiden ymmärtämistä, historian ja perinteiden tuntemista – taitoja ja osaamista, jotka kantavat elämänpolulla eteenpäin.

Taidekoulussa opetellaan myös löytämään omia voimavaroja ja hyödyntämään niitä taiteen keinoin. Rehtori Mari Takamaa esittikin juhlapuheessaan päättötodistuksen saajille seuraavan toivomuslistan:

”Toivon sinulle

Rohkeutta tarttua uusiin haasteisiin

Sitkeyttä tavoitella edessäsi siintävää päämäärää

Herkkyyttä tunnistaa omia tunteita ja mielialoja

Vahvuutta kestää pettymyksiä ja epäonnistumisia

Uskoa tulevaisuuteen ja omiin voimavaroihisi

Toivon että olet tuntenut meillä itsesi tärkeäksi ja arvokkaaksi

Toivon että olemme antaneet sinulle siivet joilla lentää kohti omia unelmia!”







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.