torstai 2. syyskuuta 2021

Taidekoulun syksy

 Taidekoulun syyskausi on alkanut ja paljon mukavaa harrastamista, oppimista ja taiteen tekemistä on luvassa vuodelle 2021-22. Tänä vuonna Taidekoulussa ja laajemminkin Vanhan Paukun kulttuurin toimijoilla teemana tekemisessä on tuli. Vesiteema jää taakse, nyt loistetaan, kipinöidään, hehkutaan ja roihutaan. Suhtaudutaan kaikki tänä vuonna taiteeseen lämmöllä ja palavasti, luodaan uusia hienoja teoksia ja koetaan yhdessä tekemisen iloa ja luovia prosesseja.

Taidekoulussa opiskelu on asteelta toiselle etenevää ja ryhmien numeroinnit aina nousevat, kun siirrytään opinnoissa eteenpäin. Se on aika mukava juttu, taitojen kasvamisen huomaa muutenkin, mutta onhan se aika hienoa, kun myös vuosittain siirrytään "luokalta" toiselle. Perusopintoja suoritetaan 300 oppituntia ja lisäksi teemaopintoja 200 oppituntia, sitten saadaankin jo päättötodistus Taidekoulusta. Tanssitaiteessa, joka on nuorin taiteenlaji Taidekoulun puolella, on tänä vuonna ensimmäistä kertaa tarjolla tanssin teemaopintoja. Syksyn teemaopinnot ovat monitaiteiset kurssilla Varjojen tanssia. Kurssin ensimmäisellä kokoontumiskerralla tutustuimme varjojen luomiseen kankaalle ja tästä alkaakin matka luomaan hienoa esitystä Taidekoulun valot- tapahtumaan marraskuussa. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.