Jokaisella opiskelijallamme on oma tarinansa siitä, miksi osallistuu opiston kursseille. Yksi etsii vastapainoa hektiseen elämänrytmiin, toinen hakee juttukavereita, kun oma elämänpiiri on kutistunut entisestään koronan myötä. Kolmas tarvitsee jonkin tietyn taidon tai osaamisen pärjätäkseen alati muuttuvassa työelämässä. Neljännellä on menossa sisustamis/puutarha/kuntoilu/nikkarointiprojekti, johon tarvitsee a) ajan b) paikan c) opastajan projektiaan edistämään. Viides ei halua syitä harrastamiselleen edes nimetä, antakaa mun vain rauhassa harrastaa!
Ihmisyyteen kuuluu erottamattomasti uteliaisuus ja tiedonjano. Uusien tietojen ja taitojen oppimiselle on välineellinen arvonsa työmarkkinoiden näkökulmasta, mutta tärkeintä on ihmisenä kasvaminen ja sielun sivistys. Ryhmässä opiskellessa ja harrastaessa kerrytämme sosiaalista pääomaa. Opimme ymmärtämään erilaisia ihmisiä, näkökulmia, elämäntapoja.
Me opistolla haluamme kuulla ja tuoda kuultavaksi opiskelijoidemme tarinoita. Tarinat eivät ole vain sankarikertomuksia siitä, kuinka hurjien ponnisteluiden kautta saavutetaan jotain suurta ja elämä mullistuu.Toki näinkin joskus tapahtuu, mutta useimmiten tarinat ovat välähdyksiä tavallisesta, hyvästä arjesta, jota kursseilla eletään. Pieniä oivalluksia, ilon hetkiä - ja joskus myös epäonnistumisia ja turhautumista. Tarina olla pieni tai suuri, mutta se on kertojalleen ja kokijalleen aina yhtä merkityksellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.