perjantai 19. maaliskuuta 2021

Kuulumisia teatterista!

Lapuan taidekoulun ja Lapuan musiikkiopiston yhteistyönä toteutettavan kevään näytöksen harjoittelu on kovassa harjoitusvaiheessa. Näytelmä alkaa olla jo hyvin ideoitu ja käsikirjoitettu, mutta koronankurimus on aiheuttanut myös huolta ja päänvaivaa. Luovaa työskentyä tarvitaan nyt jos koskaan. 

Lapset ovat saaneet itse keksiä näytelmien tapahtumat. Olemmekin saaneet aikaan hienon kokonaisuuden yhteistyössä taidekoulun tanssitaiteen oppilaiden ja musiikkiopiston kanssa.

Tarinassa seikkailevat Viikingit. Viikinkeihin päädyttiin lasten kanssa, kun he etsivät netistä tietoa merirosvoista. Lapset huomasivat, että Suomessakin on ollut merirosvoja!

Yleisön tärkeys on tullut esiin monesti lasten kysymyksissä: "Tuleeko tätä kukaan katsomaan?", "Saahan mun vanhemmat tulla tänne?" Ikäväkseni olen tähän joutunut sanomaan, että koronan vuoksi luultavasti ei. Mielestäni esiintymisen tuoman jännityksen sietämistäkin täytyisi harjoitella. Onneksi pääsemme kuitenkin esittämään tämän tallenteelle, joka sitten jaetaan oppilaille. 

Olemme syventyneet teatterikurssillamme ryhmähenkeen, yhteisöllisyyteen ja empatian kykyyn. Näitä kaikkia taitoja tarvitsemme Lapuan Taidekoulun Viikingeillä, kuin myös elävässä elämässä. 

Jotain hyvää tästä koronassakin on: striimaukset ja muut sovellukset ovat meille opettajillekkin tulleet tutuksi. Myös netin tuoma helppous: voidaan palaveroida kotisohvalta ja suunnitella "Yhdessä tyrskyissä" -spektaakkelia. Tämä yhteistyö, kantaa hedelmää varmasti jatkossakin.


Ystävällisin terkuin, Linda Huhtaluhta, teatteriope.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.